Kemialliset kuorinnat

Kemiallinen kuorinta tarkoittaa, että pinnallisin kerros poistetaan kuorivalla aineella, jonka jälkeen iho tuntuu tasaisemmalta ja tiukemmalta eikä siinä näy juurikaan ryppyjä tai kauneusvirheitä. Kemiallisella kuorinnalla aiheutetaan hallittu ihovaurio, minkä paraneminen johtaa uuden ihon pintakerroksen syntyyn. Menetelmää käytetään ihon tasoittamiseen ja myös auringon vahingoittaman ihon parantamiseen. Kuorinta voidaan tehdä pinnallisesti, keskivahvasti tai syvältä riippuen siitä, kuinka monta ihokerrosta poistetaan. Kemiallinen kuorinta ei sovi henkilölle, joka on raskaana tai imettää. Samoin ihottumat tai yliherkkyys kuorinta-aineille voivat olla este kemialliselle kuorinnalle. Kuorinnassa käytetään luonnollisia kuorivia aineita.

Pinnallinen kuorinta

Pinnallisessa kemiallisessa käytetään happoja (AHA- ja BHA-hapot), joita on hedelmissä ja kasveissa. Ne hiovat kevyesti ihon ylimmän kerroksen ja elvyttävät hieman kollageenin muodostusta. Ihovaurio rajoittuu epidermiksen ja arpeutumisen riski on vähäinen.

Micro-Retinol Skin Peel, kirkastava kemiallinen kuorinta

Runsaasti retinolia sisältävä kemiallinen hoitokokonaisuus, joka kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä, silottaa ja madaltaa ryppyjä ja juonteita sekä parantaa ihon kosteudensitomiskykyä. Kuorinta-aine levitetään puhdistetulle iholle ja hoito tuntuu välittömästi pistelynä ja kihelmöintinä. Reaktiot ovat yksilöllisiä, mutta hoitotulokset havaittavia kaikilla ihotyypeillä. Hoitoseerumin ja -naamion aikana saat nauttia lempeästä kasvojen, niskan, decolteealueen ja pään hieronnasta. Jo yksi hoitokerta tekee ihosta heleämmän. Parhaat tulokset syntyvät sarjahoidolla ja näkyvät kirkkautena ja sileytenä. Hoitosarjan väli arvioidaan yksilöllisesti ensimmäisen hoitotuloksen perusteella.

Medicalia-kuorinta, ihoa uudistava kemiallinen kuorinta

Kemiallinen kuorinta on hoito, jossa miedoilla orgaanisilla hapoilla kuoritaan ihon ylintä pintakerrosta. Hoito uudistaa ihoa, kirkastaa ihoa ja tasoittaa ihon väriä sekä pintaa. Orgaanisilla hapoilla on lisäksi ihon hyvinvointia lisääviä ominaisuuksia. Ne mm. parantavat ihon kosteudensitomiskykyä sekä estävät bakteerien kasvua ihossa. Hoito sopii kaikille ihotyypeille. Erinomainen hoito akneiholle, kuivalle, pigmentoituneelle ja herkälle iholle. Hoitotuloksena heleä ja hyvinvoiva iho. Kemiallinen kuorinta aloitetaan aina konsultaatiolla. Hoitoja suositellaan tehtäväksi sarjahoitona miedoimmasta kuorinnasta vahvimpaan sekä ihoa valmistavaksi hoidoksi ennen TCA-kuorintaa. Hoidon tekee lääkärin kouluttama kosmetologi.

Medicalia Lacto-Peel – ihon väriä tasoittava ja kosteuttava kemiallinen kuorinta
Mieto 30 % maitohappokuorinta ehkäisee pigmenttimuutoksia ja parantaa ihon kosteudensitomiskykyä. Sopii ihon hyvinvointia ylläpitäväksi hoidoksi tai kuorintasarjan ensimmäiseksi hoidoksi.

Medicalia LPS Peel – ihoa kirkastava kemiallinen kuorinta
Tehokas kuorinta tasoittaa ihoa ja puhdistaa ihosta ei-toivottuja bakteereja. Maitohapon, palorypälehapon ja salisyylihapon yhdistelmä kirkastaa ihoa tehokkaasti ja edistää ihon terveyttä.

Medicalia Youth Recovery Peel – ihoa uudistava kemiallinen kuorinta
Erinomainen kuorinta ihon ikämuutoksiin. 42 % glykolihapon, maitohapon ja salisyylihapon yhdistelmä on nykyaikainen tapa hoitaa ihon ikämuutoksia. Maitohappo vaalentaa pigmenttilaikkuja, glykoli- ja salisyylihappo silottavat tehokkaasti ihon pintaa madaltaen ryppyjä.

Medicalia TCA -kuorinta, ihon lääketieteellinen kemiallinen kuorinta

Toimenpiteen syvyysaste valitaan ihotyypin ja hoidettavan iho-ongelman mukaan. Kemiallinen kuorinta tasoittaa ihon värimuutoksia, madaltaa pintaryppyjä, häivyttää aknearpia, uudistaa tehokkaasti solujen toimintaa. Hoitotuloksena nuorekkaampi, tasaisempi iho.

Huom! Ihon kemiallisilla kuorinnoilla aiheutetaan ihoon stimulaatioita ja kuoritaan ihon pintakerrosta. Ihoon saattaa ilmestyä kutinaa, punoitusta, näppylöitä ja kirvelyä parin päivän ajan toimenpiteestä. Tämä on luonnollinen ihoreaktio, joka syntyy ihosolujen uusiutuessa. Hoito aloitetaan aina lääkärin konsultaatiokäynnillä.

Keskivahva kuorinta, TCA-kuorinta

Keskivahva kemiallinen kuorintakäsittely sisältää trikloorietikkahappoa (TCA), joka poistaa epidermiksen ja dermiksen ylimmät kerrokset. Käsitellyt alueet voivat näyttää palaneilta ja turvonneilta noin 12 päivän ajan. Keskivahvaa kuorintaa käytetään useimmiten auringon vahingoittaman ihon hoitamiseen.

Syvä kuorinta

Syvällä kemiallisella kuorintakäsittelyllä iho vaalenee pysyvästi eikä sitä yleensä käytetä tummaihoisilla ihmisillä. Käsittely on kivulias, tehdään mieluummin yleisanestesiassa ja vaatii paljon enemmän jälkihoitoa. Syvän kuorinnan jälkeen on hyvin tärkeää, että iho hoidetaan takaisin kuntoon ja on auringolta täysin suojattu. Töihin ja harrastusten pariin voi palata jo kahden viikon kuluttua, mutta iho voi olla punainen jopa kolme kuukautta.

Yhdistelmähoito

Useissa tapauksissa paras tulos saavutetaan yhdistämällä eri ihon hionta ja kuorinta menetelmiä. Niinpä samassa toimenpiteessä voidaan käyttää kemiallista kuorintaa, ihon mekaanista hiontaa, laser-kuorintaa, arpien irrotusta pohjastaan ja rasvan siirtoa ihonalaisen kudoksen tilavuuden korjaamiseksi.